tisdag 12 mars 2013

Jalkakäytävistä ja koulusta

Esteli, tiistaina 12.03.2013

Hola,
ajattelin kirjoittaa jalkakäytävistä, jotka mielestäni ovat aika vaarallisia kaikkine kuoppineen ja ulokkeineen. Olen itse kompastunut muutaman kerran, mutta saanut aina palautettua tasapainoni ilman suurempia vahinkoja. Kun täällä kulkee, niin on katseltava aika tarkkaan mihin astuu. Ryhmämme jäsenistä ainakin kaksi on kaatunut. Yksi kaatuminen johti lääkärissä käyntiin, mutta toisessa ja kolmannessa selvittiin mustelmilla. Jos on ulkona pimeään aikaan on viisainta kävellä kadulla. Iltaisin autoliikenne on aika vähäistä.





Olen vaihtanut työpaikkaa. Olen nyt koulussa apuopettajana. Ei minusta paljon muuhun ole puutteellisen kielitaitoni takia kuin pitämään vähän järjestystä luokassa.
Koulu alkaa aamupalan jakamisella ja yhteisellä kokoontumisella juhlasaliin. Sieltä siirrytään luokkiin. Ensimmäinen tunti on 90 minuuttia ja se onkin koettelemus. Sitten on 30 minuutin välitunti ja silloin hiki lentää. Jalkapallon perässä jaksetaan juosta vaikka on yli 30 astetta lämmintä. Kello 10.15 alkaa viimeinen tunti, joka kestää 75 minuuttia. Kun se loppuu siivoaa joku oppilaista luokan, kukin vuorollaan, märällä mopilla. 11.30 annetaan oppilaille ruoka ja siihen se koulupäivä sitten loppuukin. Kovin korkeatasoista ei opetus ole. Paljon joutuvat itse kirjoittamaan taululta vihkoon. Kirjoista on puutetta. Ne kirjat mitä on, ovat koulussa yhteisessä käytössä. Monisteita en ole nähnyt.
Oppilaat ovat eläväisiä. Luokassa vallitsee toisinaan mekoinen sekamelska. Välillä ei kuule mitä opettaja sanoo. Joku oppilas vaeltelee kaverin luota toisen luokse. Opettajalla on tosi pitkä pinna. Viimeisen tunnin lopussa olen ottanut paikakseni luokan ulko-oven, etteivät oppilaat karkaa luokasta ennen tunnin loppua. 

Aamun avauksesta


 

2 kommentarer:

  1. Hej! Så roligt med lite kvinnliga röster på er blogg. Mera sådant!
    hälsar Kerstin

    SvaraRadera
  2. Nuo katukäytävät ovat kyllä aika samassa kunnossa kuin Itärannantie Pietarsaaressa :) Itärannantietä tosin aletaan kunnostaa pikku hiljaa.Mitenkähän siellä. Ihana asu tuolla alimmaisen kuvan tytöllä. Olisi kiva tietää mikä tilaisuus oli kyseessä. Näytelmä? Pärjäile ja nauti lämmöstä. Täällä vieläkin pakkasia ja lumisateita, vaikka on jo maaliskuun puoliväli. Terveisiä May

    SvaraRadera